Titako Oy aloitti toimintansa 1991, kun suomessa elettiin jälleen kerran taloudellisen laman aikaa.
Aluksi yritys keskittyi erilaisten asiakaslähtöisten projektien toteuttamiseen.
Vuonna 1998 toimintaa suunnattiin voimakkaasti CAD/CAM alueelle.
Ensimmäinen edustus koski EXAPT ohjelmistoja, joista meillä oli kokemusta jo ennestään.
Sittemmin mukaan ovat tulleet osittain EXAPT lähtöisesti SolidWorks, WorkNC ja CIMSOURCE.
Vuonna 2005 haimme ja löysimme teollisuusrobottien ohjelmointiin tarkoitetun ohjelmiston ConiferRobin.
Viime vuonna (2010) tehdyssä CAD/CAM-yhdistyksen vuosittaisessa CAE/PLM tutkimuksessa EXAPT
ohjelmistot saavuttivat neljännen sijan.
Olemme vuosien kuluessa pyrkineet
mahdollisimman hyvään ja luottamukselliseen
yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa.
Tämä on paras tapa toimia, kun
pyritään pitkäjänteisesti
kehittämään asiakkaan tuotantoa.
Useilla asiakkaillamme tapahtuu tuotannossa jatkuvaa
kehitystyötä, jonka päämääränä
on
heidän tuotantonsa
laadun ja toimitusvarmuuden kehittäminen. Me pyrimme tarjoamaan
omaa asiantuntemustamme heidän
päätöstensä ja toimintansa tueksi. Olemme
esimerkiksi osallistuneet useiden työstökonehankintojen
suunnitteluun.
Pyrimme myös jatkuvasti kehittämään omaa
toimintaamme, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman
ajantasaista tietoa. Yli kahdenkymmenen kalenterivuoden kokemuksemme on
asiakkaidemme käytettävissä.
Kiitämme nykyisiä asiakkaitamme luottamuksesta ja toivotamme tervetulleeksi uudet asiakkaamme.
Lempäälässä 21.1.2011
tj, ins. Tapio Saarinen
Sivujen sisältö on oikeussuojattu © Titako Oy.